Fréttir

mbl.is - Barniš sem eng­inn vildi

Hasim Ęgir Khan og Žóra Krist­ķn Įsgeirs­dótt­ir
Hasim Ęgir Khan og Žóra Krist­ķn Įsgeirs­dótt­ir

Orri Pįll Ormars­son 
orri@mbl.is

„Žetta er mjög mik­il saga og mašur skynj­ar sterkt hversu mikiš til­finn­inga­legt įlag žetta hef­ur veriš į lķtiš barn. Žaš hef­ur ekki veriš aušvelt fyr­ir ķs­lenska götu­barniš aš horfa upp į fé­laga sķna eiga allt sem žį dreymdi um sjįlfa, mešan žaš įtti ekk­ert. Ein­mana­leik­inn var al­gjör og eng­in völ į žess­ari skil­yršis­lausu įst sem viš žurf­um öll į aš halda til aš vaxa og žrosk­ast. Žaš er ķ raun ótrś­legt aš Hasim hafi lifaš žetta af. Al­gjört krafta­verk.“

Žetta seg­ir Žóra Krist­ķn Įsgeirs­dótt­ir, höf­und­ur bók­ar­inn­ar Hasim – götustrįk­ur ķ Kalkśtta og Reykja­vķk, sem kom śt hjį JPV śt­gįfu fyr­ir helg­ina. 

Ung­ur fékk Hasim Ęgir Khan vind­inn ķ fangiš. Sex įra gam­all var hann sett­ur al­einn upp ķ lest ķ Gömlu-Delhķ og endaši sól­ar­hring sķšar ķ Kalkśtta žar sem eng­inn tók į móti hon­um og fólk talaši fram­andi tungu­mįl. Nęstu įrin var hann um­komu­laus og einn ķ heim­in­um. Sum­ir voru hon­um góšir en hann varš lķka fyr­ir of­beldi og kyn­feršis­legu of­beldi aš žvķ er fram kem­ur ķ kynn­ingu JPV śt­gįfu.

Tólf įra var Hasim send­ur yfir hįlf­an hnött­inn, śr hit­an­um og mannžröng­inni ķ Kalkśtta ķ snjó­inn og fį­menniš ķ Žor­lįks­höfn; śr ör­birgš ķ alls­nęgt­ir. Allt ķ einu įtti hann for­eldra og systkini – en eng­inn skildi hann og hann skildi eng­an. Og įri sķšar var hann aft­ur einn. Beisk­ur, sįr, rįšvillt­ur og rót­laus. Ręnd­ur tungu­mįli sķnu og menn­ingu. Ętt­leišing­in hafši gengiš til baka; fólkiš treysti sér ekki til aš ala hann upp. Eft­ir žaš lenti Hasim milli stafs og huršar ķ kerf­inu į Ķslandi og lifši lķfi sem eng­inn mašur get­ur óskaš sér eša yfir höfuš skiliš – įn žess aš hafa veriš žar sjįlf­ur. Um tķma leigši hann her­bergi meš um­renn­ing­um ķ mišbę Reykja­vķk­ur. Enn į grunn­skóla­aldri.

Til­finn­inga­lega žungt

Hasim fimmtįn įra į raušakrossheimilinu.
Hasim fimmtįn įra į raušakross­heim­il­inu.

„Žaš er al­veg rétt, lķf mitt hef­ur ekki veriš aušvelt,“ byrj­ar Hasim į ljóm­andi góšri ķs­lensku. „Žaš var erfitt aš vera ung­ling­ur į Ķslandi og til­finn­inga­lega žungt aš eiga eng­an aš, žannig lagaš, og geta ekki talaš viš nokk­urn mann um žaš sem ég hafši alla tķš byrgt inni ķ mér.“

Hann kvešst hafa kynnst mörgu góšu fólki į žess­um tķma en eng­inn komst inn fyr­ir brynj­una. Hasim treysti ekki nokkr­um manni. „Ég hafši heyrt um Hasim og langaši aš kynn­ast hon­um; saga hans vakti įhuga minn,“ rifjar Žóra Krist­ķn upp. „Hann langaši aš segja mér sögu sķna og fljót­lega kom upp sś hug­mynd aš skrifa ung­linga­bók um lķf hans. Hasim var hins veg­ar ofbošslega sęrt og reitt barn į žess­um tķma; eig­in­lega eins og eld­s­pś­andi dreki, žannig aš ég tók bók­ar­skrif­in śt af boršinu. Žau yršu aš bķša betri tķma, žegar fjar­lęgšin vęri oršin meiri. Žess­ar raun­ir voru ein­fald­lega of nį­lęgt okk­ur ķ tķma til aš for­svar­an­legt vęri aš rifja sög­una upp. Hasim var eitt stórt gapandi sįr.“

Hasim er sam­mįla žessu mati. „Ég var alls ekki til­bś­inn į žess­um tķma og er mjög feg­inn aš ekki varš af žessu. Sś saga hefši oršiš allt öšru­vķsi en sś sem ligg­ur fyr­ir ķ dag. Žaš var nógu sįrt og erfitt aš rifja žetta allt sam­an upp nśna, žegar ég bż aš mun meiri žroska. Ķ bók­inni er allt feršalagiš, frį vöggu og fram į ženn­an dag.“

Upp­söfnuš reiši

Eft­ir į aš hyggja kvešst Hasim hafa haft litla sem enga stjórn į lķfi sķnu sem ung­ling­ur. „Reišin var upp­söfnuš. Ég var brot­inn žegar ég kom hingaš og ekki bętti śr skįk aš fjöl­skyld­an sem tók mig aš sér hafnaši mér; setti mig śt į götu. Ég žekkti svo sem hvernig žaš var aš vera į göt­unni en Ind­land og Ķsland eru hins veg­ar eins og svart og hvķtt. Ķ žvķ sam­bandi eru vešurfariš og menn­ing­in bara byrj­un­in. Žaš var vissu­lega erfitt aš vera į göt­unni į Indlandi en žar voru samt fjöl­mörg önn­ur börn ķ sömu stöšu og ég. Hérna į Ķslandi skar ég mig śr. Öll önn­ur börn įttu fjöl­skyldu og sam­astaš. Fyr­ir vikiš var mun erfišara aš vera į göt­unni hér en į Indlandi og höfn­un­in ennžį meiri. Oft hafši mér lišiš illa en aldrei eins og į žess­um tķma. Ég var gjör­sam­lega um­komu­laus. Hafši eng­an til aš tala viš žegar mér leiš illa og eng­an til aš glešjast meš mér žegar vel gekk. Eru žaš ekki sjįlf­sögš mann­rétt­indi?“

Žaš tók Hasim žrjś įr aš nį tök­um į ķs­lensk­unni en hann fékk mešal ann­ars hjįlp frį Nįms­flokk­um Reykja­vķk­ur. „Žaš var gott fólk,“ seg­ir hann meš įherslu. „Auk žess aš kenna mér ķs­lensku var alltaf eitt­hvaš gott aš borša žar en ég var alltaf svang­ur og ofbošslega horašur. Eitt­hvaš annaš en nśna.“

Hann hlęr.

Hver er ég?

„Ég var ennžį reišur śt ķ um­hverfi mitt og lęr­dóm­ur­inn hjįlpaši mér; gaf mér til­gang. Grund­vall­ar­spurn­ing­ar brunnu į mér: Hver er ég og hvar į ég aš vera? Ég žekkti ekki mitt eigiš sjįlf. Ég var öšru­vķsi en önn­ur börn ķ śt­liti og var reglu­lega spuršur hvašan ég vęri. Žvķ gat ég ekki svaraš. Žaš var sįrt.“

– Varstu erfišur?

„Svaraši ég žessu neit­andi vęri ég aš skrökva. Ég var erfišur; vand­ręšaungling­ur, eins og žaš er kallaš. Ég geri mér fulla grein fyr­ir žvķ. Ég gerši żm­is­legt sem ég hefši ekki įtt aš gera og sé eft­ir žvķ ķ dag. Ég hafnaši fólki, eins og fólk hafnaši mér. Ég kunni ekk­ert annaš.“
Žóra Krist­ķn seg­ir mik­il­vęgt aš skoša mįliš ķ sam­hengi. „Hasim var bara tólf įra žegar hann kom til Ķslands, hafši upp­lifaš ótrś­lega margt og mętt grķšarleg­um įskor­un­um į stuttri ęvi. Hann hafši fariš mik­ils į mis til­finn­inga­lega. Žegar hann kom hingaš žurfti hann aš lęra allt upp į nżtt; tungu­mįliš, aš borša, klęša sig og svo fram­veg­is. Auk žess sem vešurfariš var hon­um fram­andi. Žetta gat ekki veriš ólķk­ara žeim heimi sem Hasim hafši kynnst. Erfišleik­arn­ir stig­mögnušust og svo fór allt ķ hįa­loft.“

Vištališ viš Hasim Ęgi og Žóru Krist­ķnu mį lesa ķ heild ķ Sunnu­dags­blaši Morg­un­blašsins sem kem­ur śt į morg­un. 

mbl.is - Barniš sem eng­inn vildi


Svęši